Talonpoikaisen Längelmäen suuret päärakennukset

Längelmäen talonpoikaiset päärakennukset kuuluvat Suomen suurimpiin. Längelmäellä ei ole ollut kartanoita eikä suuria kyliä. Kantatilat ovat olleet omavaraisia sekä sijainneet yksittäin ja etäällä toisistaan, keskellä metsien, viljelysten ja vesialueitten maisemaa. Aikanaan talot elivät metsästäen, kalastaen, keräten, laiduntaen ja viljellen, erikoistuen myöhemmin mm. karjanhoidossa, hevosten kasvatuksessa, pellavan viljelyssä ja vesivoiman käytössä.

Uusi, maatilojen talouden mullistava kehitys alkoi 1860-luvun lopulla, kun kehittyvä metsäteollisuus alkoi ostaa puuta myös Längelmäveden alueella. Siihen saakka oli eletty miltei luontaistaloudessa. Metsillä oli ollut vain vähäinen käyttöarvo, mutta nyt talonpojat saivat sen myynnistä setelirahaa enemmän kuin olivat tottuneet käsittelemään. Samoihin aikoihin osuivat suuret nälkävuodet, jolloin taloudellisesti monipuolisilla Längelmäen maataloilla oli sekä ruokaa että rahaa ja työtä osaaville. Nopeasti vaurastuvat talolliset halusivat rakentaa uudet suuret päärakennukset - kukin vähintään samankokoisen kuin naapurit jo tekivät.

Uusille päärakennuksille kehittyi muutamia yhteisiä piirteitä. Jo etäältä huomataan rakennuksen poikkeuksellisen suuri koko. Leveärunkoiset hirsirakennukset ovat useimmiten yli 25 metriä pitkiä. Edelleen lähestyttäessä nähdään katonharjalla vellikello ja kyljessä olevat lasiverannat.

Talon sisätiloissa, sen eri päissä on kaksi toisistaan poikkeavaa elinpiiriä, talonpoikainen ja herraskainen. Molemmilla on omat sisäänkäyntikuistinsa. Perinteisen talonpoikaisen elämän keskus on arkipäädyn iso pirtti, joka saattaa suurimmillaan olla jopa 100 m2, eli yhden aarin kokoinen. Keskeltä pirtin sisäseinää sitä hallitsee valtava linnamainen uuni, joka sivuiltaan on jopa kolme ja korkeudeltaan kaksi ja puoli metriä. Totutusti seinät ovat hirsipintaiset ja satavuotisten savujen tummentamat.

Sitä vastoin rakennuksen paraatipää on hienostuneempi saleineen, kamareineen, kakluuneineen, paperoituine seinineen, kristallikruunuineen ja tyylihuonekaluineen. Välissä sijaitsevat emännän hallitsema suuri keittiö aputiloineen sekä isännän työhuone. Keittiölläkin on useimmiten oma verantakäyntinsä. Ullakolle on tarpeen mukaan rakennettu vielä lisää makuukamareita. Niihin on perinteisesti noustu huomaamattomilla komeroportailla.

Maivian juhlatalon eli Nikkilän päärakennus on tämän längelmäkeläisen talotyypin hyvin säilynyt ja uusille käyttövuosilleen hienovaraisesti kohennettu esimerkki. Längelmäellä on jäljellä vielä nelisenkymmentä tämän perinteisen rakennustyypin edustajaa, tosin elinkaaressaan enemmän tai vähemmän muuttuneena.

Arkkitehti Markku Mattila